Harry Potter ja puoliverinen prinssi

Harry Potter ja puoliverinen prinssi

Harry Potter and the Half-Blood Prince

J.K. Rowling, 2005

suomentanut Jaana Kapari

Tammi, 2006

s. 698

Olen erittäin innoissani Pottereista, niin fiiliksissä. Maailmani on rehellisesti avartunut näitä lukiessa. Tiedän nyt niin paljon enemmän. Vaikkakin Puoliverisen prinssin aikana tulikin olo, että pitäisiköhän heti aloittaa uudelleen lukeminen alusta lähtien, kun Kuoleman varjelukset olisi luettu. Tuntuu, että olen unohtanut jo yli puolet jutuista. Ihan hämmentää miten hyvin J.K. Rowling onkaan suunnitellut asioita etukäteen. Suuret arvostukset hänelle! Pieniä juttuja aikaisemmissa kirjoissa, jotka onkin suuria myöhemmissä. Pidän Puoliverisestä prinssistä paljon. En osaa sanoa onko se suosikkini (suosikit ovat niin vaikeita), mutta kärjessä se on. En muistanut laisinkaan, että tässä olisi ensimmäiset hirnyrkki jutut ja vielä Dumbledoren kanssa. Hyvän tästä teki myös se, kun ensimmäistä kertaa Voldemort ei tyytyväisenä odottanut lukuvuoden loppua hyökätäkseen, vaikka toki oli se tässäkin lopussa, mutta sehän oli ihan Malfoyn juttuja. En muistanut myöskään, että Dumbledore kuolee tässä osassa. En laisinkaan. Olin ihan, että ei, ei hän voinut kuolla, vai kuoliko, eikös se ollut vasta seuraavassa osassa. Ja sittenhän minä itkin. Ikävä kuolema. Mietin kovasti Kalkaroksen juttuja, sillä en muista miten nämä jutut menivät, mutta olihan hänen pakko se tehdä ja jotenkin näen sen, että näin pelastettiin Malfoy. Vähän käy sääliksi Malfoyta. Kalkaros kuitenkin hämmentää niin paljon, sitä epäilee ensin toista ja sitten toista ja sitten taas uudelleen toista, millä puolella olet, kerro minulle!

Jotenkin hankala miettiä näitä kirjan tapahtumia, niitä oli niin paljon ja yli viikossa on jo unohtanut liian paljon omia ajatuksia. Erityisesti, kun aloitin Kuoleman varjelukset eilen. (vink vink, kirjoittelin tämän viikko sitten..) Vaikka onkin lukenut vasta vähän päälle 100 sivua, on jo täysin upputunut siihen ja mielessä pyörivät ne kaikki asiat. 

Puoliverisen prinssin jälkeen jäi innostunut fiilis lukea lisää. Feeniksin killan jälkeen Puoliverinen prinssi tuntui jotenkin niin paljon kevyemmältä ja oli niin kovin kiinnostavaa kuulla historiasta. Lukiessa en kuitenkaan laittanut lappuja väliin, niin kuin aikaisemmissa olen suhteellisen aktiivisesti tehnyt. Piti vain saada luettua ennen lukupiiriä, onnistuinkin kevyesti neljää tuntia ennen lukupiirin alkua. Rehellisesti luin kyllä aika rennosti ja oli mukavaa, kun jäi aikaa jäljelle siitä ajasta, jota lukemiselle oli varannut. Kirjassa vain yksi kohta oli sellainen, että tämä ehdottomasti pitää merkata ja se oli, kun ollaan menossa Kuhnusarvion juhliin ja Lunalla on paljetein koristeltu hopeakaapu. Olin ihan, että vähänkö siistiä, viimein näissä juhlakaavuissa on jotain hienolta kuulostavaa ja, sitten muut vain naureskelivat. Pitihän sitä sitten muistutella näistä kirjan tapahtumavuosista, joita en huomaa ajatella, rehellisesti en edes muista niitä.

Mitäs muuta haluasin sanoa kirjasta. Tykkäsin ja lukupiiri meni hyvin, Meillä oli harmillisesti rajallinen määrä aikaa, oltaisiin pidempäänkin voitu keskustella. Huomasi myös, kuinka en itse täysin syventynyt keskusteluun, kun tarkkailin samalla kelloa. Kuoleman varjeluksiin varataan koko ilta ja luultavasti poristaan vielä vähän muistakin osista. Nämä lukupiirit ovat siitä niin mahtavia, kun tulee ilmi ajatuksia ja yhteyksiä, joita ei ole itse huomannut edes ajatella. Esimerkiksi se kaappi, johon Harry, olikohan Salaisuuksien kammiossa, piiloutui siellä Borgin ja Burkes kaupassa. En olisi tätä muistanut, jos ystäväni ei olisi asiaa maininnut. 

Mutta eipä tässä nyt muuta tällä kertaa. Voisihan tästä kirjasta porista vaikka kuinka ja paljon, mutta taidanpa tarttua nyt vain Kuoleman varjeluksiin, tavoitteena lukea mahdollisimman paljon ennen Grindelwandin rikoksia. Kohta pitänee mennä nukkumaankin.

Halloween-lukuhaaste 2018

Ja iik, Grindelwaldin rikokset oli hyvä! Ja herätti ajatuksia ja olin, että ahaa, näinkö nämä jotku jutut menevät. En kerennyt lukemaan Kuoleman varjeluksia loppuun, vaan vajaaseen puoleen väliin. Innokkaasti eteen päin!

Potter -lukupiiri

Lukupiirit ovat edenneet edellisestä päivittelystä jo hirmuisesti. Seuraavaksi olisi vuorossa Puoliverinen Prinssi, jota en ole vielä aloittanut. (Ja niin sekin on jo mennyt, joskus voisi vaikka julkaistakin näitä tekstejä...)

Lukupiirit ovat menneet oikein hyvin. Totuus on kuitenkin se, että ensimmäiset kaksi tapaamista olisi pitänyt pitää neljänä tai ainakin kolmena kertana. Kahdesta ensimmäisestä kirjasta oli ihan hyvä pitää samassa, kun ovat kuitenkin samankaltaisia. Mutta Liekehtivä pikari ja Azkabanin vanki olisi pitänyt pitää erikseen. Puhuttiin lähinnä sitten Liekehtivästä pikarista, koska se oli edellisin, jonka oli lukenut. Olisi ehkä tarkemmin pitänyt rajata, että nyt puhutaan tästä osasta ja sitten tästä osasta, sillä nyt vain aika randomisti keskusteltiin. No, oppia ikä kaikki.
Olemme kuitenkin saaneet jokaisesta kerrasta jotakin irti ja yksi pohdinta on aikalailla ollut aina, miten muut Tylypahkan oppilaat näkevät tapahtumat.

Olen tykännyt lukea Pottereita, paljon. Azkabanin vanki oli oikein hyvä, Liekehtivä pikari oli myös, mutta ei niin hyvä kuin Azkabanin vanki. Nyt huomasi hyvin kuinka erilaisia kirjat ja elokuvat ovat. Jotenkin paljon selkeämpi kuva kaikesta, vaikkakin Liekehtivän pikarin elokuvasta piti, kun näki vähän enemmän niitä muitakin kilpailijoita. Kirjassa kuitenkin mennään Potterin näkökulmasta. Näissä kahdessa olin kuitenkin super innoissani ja jatkoin onnellisesti seuraavaan eli Feeniksin kiltaan, josta ystävät sanoivat että se on synkempi, eivätkä sanoneet syyttä!

Sitä se oli, itkin todella paljon ja minulla ei ollut edes sanoja kuvailemaan tunteitani, mutta tästä huolimatta ja ehkäpä juurikin siksi, se oli myös hyvä ja kiinnostava. Ja erityisesti Feeniksin killassa huomasi elokuvan ja kirjan eron. Minulle jäi paljon selkeämpi olo ihmisistä ja siitä mihin he kuuluivat jne. Luultavasti nämä elokuvien ja kirjojen erot vain lisääntyvät seuraaviin osiin päästessä.

Löysin myös lempihahmoni Fredin ja Georgen, minulla on selkeästi joku juttu kaksosiin. Näin koulutat lohikäärmeesi -sarjassakin lempihahmoni ovat kaksoset. Traagista tässä on se, että itken jo valmiiksi heidän kohtaloaan.  Elokuvien kohdalla olin jotenkin kiintynyt Luna Lovekivaan, mutta tässä kohtaa kirjojen lukemisessa voin sanoa, että hän on kiva, muttei mitenkään suosikkini. Totesin myös, etten pidä Siriuksesta ja Kalkaroskin on ihan meh, elokuvassa vielä jokseenkin pidin hänestä, mutta nyt en enää. Lupinista pidän nyt jotenkin ehkäpä enemmän.

Feeniksin killan jälkeen minulla ei ollut sellaista heti seuraava osa tänne nyt -fiilistä, niin kuin muiden osien kanssa oli ollut. Jotenkin tarvitsi aikaa sulatella sitä kaikkea ja jotenkin se tieto, että kaikki tulee olemaan vain entistä enemmän, voiko sanoa kamalaa, ei lisännyt innostusta. Vaikka tartunkin mielelläni seuraavaan osaan ja uppoudun Potterin maailmaan, tiedän, että tulen luultavasti itkemään. Lisäksi jostain pitäisi löytää viimeinen osa, jota en vielä omista. Antikvariaatit, minä tulen! Tai sitten lainaan vain kirjastosta.

Odotan innolla seuraavaa lukupiiriä, Feeniksin killasta juteltiin antoisasti muutama tunti mukavasti kahvilassa. Seuraavalla kerralla mennään ihan meille uutukaiseen kahvilaan, kuolaan jo niitä kakkuja!

J.K. Rowling
suomentaja Jaana Kapari
kustantaja Tammi
Harry Potter ja Azkabanin vanki (the Prisoner of Azkaban) 2000, s. 456
Harry Potter ja liekehtivä pikari (the Goblet of Fire) 2001, s. 768
Harry Potter ja Feeniksin kilta (the Order of the Phoenix) 2004, s. 1050

Yönsiiven velhot

Yönsiiven velhot, Korppikartanon salat 1
Sorcerers of the Nightwing
Geoffrey Huntington, 2002
suomentanut Ilkka Äärelä
WSOY, 2003
336 s.

Jotkin kirjat vain täytyy lukea uudelleen ja tämä kirja oli sitä ehdottomasti minulle. Luin Yönsiiven velhot joskus kauan aikaa sitten. Muistieni mukaan olin vielä ala-asteella silloin (5/6. luokka) ja tämä kirja oli jotenkin niin jännittävä (toinen osa ehkä vieläkin jännittävämpi). Minun oli vain pakko lukea tätä yömyöhään ja väristä peiton alla.

Yönsiiven velhot kertoo pojasta nimeltä Devon, jonka vaatekomerosta tulee demoneita. Devonin isä kutsuu vaatekomeroa hornankoloksi, mutta muuta ei kerro kuin sen, että Devon on niitä vahvempi. Devonin ollessa 14-vuotias, hänen isänsä kuolee ja Devon muuttaa Korppikartanoon, taloon, jossa on kummituksia. Mikä on Devonin yhteys talossa asuviin, mikä paha vaanii talossa ja kuka Devon on, mitä hänen voimansa ovat? Asiat selviävät pikku hiljaa, Devon kuuluu Yönsiiven velhojen veljeskuntaan, mitä lie se sitten tarkoittaakaan ja demonit haluavat Devonilta jotakin häiriten jokapäiväistä elämää ja aiheuttaen vaarallisia tapahtumia.

Todellakin nautin kirjan lukemisesta, se oli kiinnostava ja oli mukava saada tietää mitä kirjassa nyt oikein tapahtuukaan, kun kaiken jo unohtanut edelliseltä lukukerralta. Rehellisesti tämä kirja on ollut mielessäni jo monta vuotta, jätti nuorempana jäljen, josta ei päässyt eroon ilman uusintaa. Ihan niin jännittävän pelottava se ei ollut, kuin pienempänä lukiessa, mutta erittäin sopivaa syyslukemista kuitenkin kaikkine demoneineen ja haamuineen.
Niin kuin jo joissakin muissakin lasten ja nuorten kirjoissa, niin tässäkin huomasin, että vähän ehkä jo kasvanut aikuiseksi. Tai jotenkin ehkä kaipaan vaan syvempiä hahmoja ja erilaista otetta. Hankala aihe, kun päässä ei ole selviä ajatuksia aiheesta, enemmänkin tuntemus. Se on varmaan se mikä erottaa ne lasten ja nuorten kirjat aikuisten kirjoista? Jotakin, johon yhä enemmän kiinnitän huomiota.
Kovinkaan monet asiat eivät häirinneet minua, erityisesti, kun muisti, että tämä on tosiaan lasten ja nuorten kirja ja hahmot ovat 14-vuotiaita, mutta pieni random suhdeosuus häiritsi minua paljon, se jotenkin alkoi niin nopeasti ja randomisti ja se vain oli siinä. Mietin miksi se oli siinä, miksi nämä kaksi henkilöä eivät vain voineet olla kavereita? Toki en voi kieltää, ettei näin tapahtuisi monessa muussakin kirjassa ja sitä, etteikö tunteet tulisi nopeasti, mutta se häiritsi minua.

Kaikista näistä olen ehkä kasvanut tämän ylitse jne tuntemuksista, aion ehdottomasti lukea Demoni noidan myös uudelleen jossain vaiheessa, sillä kaikki asiat ei todellakaan selvinneet vielä tässä osassa. Ja tämä tosiaan on kiinnostava ja hyvä kirja, vaikka ei täydellinen olekaan, mikäpä olisi. Suosittelen lapsille ja nuorille, ei ihan heikkohermoisille, minä ainakin tärisin jännittyneenä sängyssä nuorempana ja kieltämättä nytkin yöllä palasin äkkiä sängyn turvaan käytyäni vessassa.


Halloween-lukuhaaste 2018

Tätä kirjoittaessa söin palan kuivakakkua ja kävin mielessäni keskustelua aiheesta suhteet.

Pure mua

Pure mua
Terhi Tarkiainen
Tammi, 2018
403 s.

Oi, vampyyrejä! Olen ehdottomasti vampyyri-tyttö, ollut jo vuodesta 2005. En toki ole laisinkaan romantisoinut vampyyreja, köh, köh, totean myös lukeneeni Draculan ja nähneeni elokuvia kauhistuttavista ei niin romantisoiduista vampyyreistä. Enkä haluaisi olla vampyyri, kuka nyt haluaisi elää ikuisesti (toki olisihan se kiehtovaa, kaikki se aika kiertää maailmaa, mutta ei kiitos). Ihan näin, ettei kenellekään tule väärinkäsityksiä innostuksestani vampyyreja kohtaan.

Kohdatessani Pure mua -kirjan kuvan IG:ssä, olin jo niin myyty, violetti on mahtava väri ja omena, missä verta valuvat reiät. Kuka voi vastustaa sellaista kantta? Tähän ehkäpä vaikutti pieni omenainen viittaus erääseen toiseen vampyyri-sarjaan. Niin sitten laitoin kirjan varaukseen, enkä oikeastaan edes miettinyt mistä kirja kertoo, vähän toki luin aiheesta, mutta kansi ja vampyyrit saivat minut jo niin myymään sieluni, että en voinut edes ajatella, etten lukisi kirjaa.

Takakansi sanoo näin:

Kun Anna täyttää 30, hän saa vanhemmiltaan lahjaksi Vladin, upean vampyyrimiehen häkissä. "Jos vaikka opettelisit tällä, miten niiden miesten kanssa ollaan." Mukana on käyttöopaskin. Mutta Anna tahtoo vain palautusosoitteen. 

Gradu vuoden 1918 punakapinasta saa jäädä, kun vampyyrit imaisevat Annan seikkailuun täynnä kahlittuja petoja, seksuaalisia paineita ja laastareita kaulalla.

Todellakin niin kiinnostava aihe ja tartuinkin teokseen innokkaasti. Luin sen aikalailla päivässä, se oli hyvin vietetty sunnuntai. Mietin kuitenkin kuinka asiat menivät hieman liian nopeasti ja kuinka paljon asiaa tässä olikaan. Mietin miten nämä gradu-jutut nyt liittyvät tähän, miksi pitää jotain Romppaista käydä tapaamassa, olisiko nämä tapaamiset voinut vain jättää pois.
Asiat todella tapahtuivat vain muutaman päivän aikana ja nopeasti, mutta se ei tainnut olla se ongelma, vaan se, että aivoni eivät ehkä pysyneet ihan mukana lukuvauhdissani. En suosittele lukemaan yhdessä päivässä.

Pure mua on viihdyttävä ja nautin suuresti kaikista vampyyri viitteistä. Rehellisesti myös Suomen historia osuudet olivat kiinnostavia, en hirveästi punakapinaa mieti, niin tämä herätti kyllä ajatuksia ja pienoista kiinnostusta asiaa kohtaan. Ja asiat todellakin, yllättävästi, liittyivät toisiinsa, kuten tarinoissa on yleensä tapana, tässä teoksessa en kuitenkaan nähnyt niitä mitenkään tulevaksi. Joitakin asioita toki epäili, mutta mikään ei ollut niin, että olisi todella tiennyt mitä tapahtuu tai miten tämä ja tämä liittyvät toisiinsa.

Nautin myös siitä, kun sai miettiä vampyyrejä uudelleen ja jotenkin virkistävästi. Myös se, kuinka Anna on kasvissyöjä ja yllättäen hän saa lahjaksi häkissä olevan vampyyrin, hänen reaktionsa yms., olivat kiinnostavia. Kaikki ne mitä toiselle ihmiselle/ei ihmiselle saa tehdä pohdinnat. Myös Annan ystävät olivat kiinnoisia persoonia. Asiat olivat hieman kärjistettyjä tai ehkä hieman enemmänkin kuin vähän, ja se toimi hyvin, kirja ei ollut liian humoristinen ja miten sen sanoisi, random. Olin erittäin tyytyväinen tästä humoristisuustasosta, kun usein en vain kohtaa näitä humoristisia juttuja, riippuu tietysti huumorista. Hymähtelin aina välillä, naurahdinkin varmaan. Itse pidän kirjaa oikein hyvänä, se oli viihdyttävä sisältäen paljon juttuja. Suosittelinkin kirjaa heti parille ystävälleni, jotka pitävät myös vampyyreistä. Toivon, että he lukisivat tämän pian, jotta voisimme keskustella.


Halloween-lukuhaaste 2018

Tätä kirjoittaessa pihalla alkoi satamaan vettä, ehkä se oli tuskastunut tunteeni, kun en tiennyt miten kirjoittaisin ja mitä todella haluaisin kirjoittaa tästä teoksesta, muuta kuin sen, että viihdyttävä, kiinnostava, ajatuksia herättävä.

Mietin myös mitä vampyyri ajattelisi nähdessään minun kokoelmani paranormaaleja kirjoja, joista suurin osa liittyy jotenkin vampyyreihin.