lauantai 25. toukokuuta 2019

Ready Player One


Ready Player One
Ernest Cline, 2011
Suomentanut J.Pekka Mäkelä
Gummerus, 2012
510 s.

Luin Ready Player Onen innostuneena elokuvasta, joka on ehdottomasti todella hyvin. Yllätyin nähdessäni kirjan kannet, koska lukioaikainen kämppikseni luki tämän lukiossa ollessa ja silloin en ollut kirjasta mitenkään erityisen kiinnostunut. Kansi vain jäänyt mieleen siitä ajasta. Näin se mieli sitten muuttuu ja olen äärettömän tyytyväinen siitä, että muuttui. Sillä kirja on aivan loistava!

Voisin sanoa, että tämä kirja on tämän vuoden paras kirja. Paljon sanottu näin vuoden alussa, mutta tämä todellakin oli erittäin hyvä. Pitkästä aikaa äärimmäisen suuri halu saada opus omaan hyllyyn ja ensimmäistä kertaa ikinä tuli tunne, että haluan raapustella sivujen reunaan omia huomioita. Oikein tutkailla kirjaa ja tutustua siinä mainittuihin asioihin.

Ready Player One kertoo Parzivalin tarinaa, oikealta nimeltään Wade Watts. On vuosi 2044 ja suurin osa ihmisistä viettää kaiken vapaa-aikansa OASIS-nimisessä pelipalvelussa. Wade käy siellä jopa koulua. Se on 3D tai ehkäpä ennemminkin 9D maailma, kun jos on oikeat välineet, voit tuntea kaiken, haistaa kaiken. Aika siistiä ja kieltämättä olisi mahtavaa itsekin päästä tutustumaan tähän maailmaan, joka ei ole vain yksi maailma vaan monta, tuhansia planeettoja. Oasis kilpailee ankarasti Yösirkuksen kanssa ykkösmatkailukohteen paikasta.

Ready Player One on mahdollisuus tulevaisuudesta, joka todellakin voi käydä toteen. Onhan niitä virtuaalimaailmoja jo nyt. Erittäin kiinnostavaa luettavaa, jokseenkin 80-lukuun keskittyvää tietoa, sarjoja, elokuvia, pelejä. Todella paljon kaikkea, mitä voisi todellisuudessa tutkia. Ehdottomasti pelaajille sopivaa luettavaa, mutta myös muille. Oma pelitietämys on lähinnä Sims-tasoa, mutta en tuntenut oloani ihan ulapalla olevaksi, vaikka toki oli paljon asioita jotka ei herättäneet minkäänlaista kuvaa mielessäni, mutta ei se lukemista haitannut.

Elokuvan katselin uudelleen kirjan lukemisen jälkeen ja vaikka pidänkin elokuvasta, siinä oli joitakin asioita, jotka ärsyttivät minua paljon. Kirjassa Parzival tekee todella monia asioita voittaakseen Kutoset, hänellä on suunnitelma ja hän riskeeraa elämänsä. Mutta elokuvassa, ainakin itselle tuli kuva, että Parzival nyt vain sattui voittamaan ja oikeastaan Art3mis teki kaiken. Minua hiukan myös ärsytti se miten helposti Parzival sai elokuvassa kolikon. Kirjassa hänellä meni monta tuntia sen saamiseen. Vaikka toki ymmärränkin, että elokuvassa se oli tarinaan sopiva.

Lämpimästi siis suosittelen lukemaan, jos vaikka olisi sinunkin uusi suosikki!



Loistavaa näin mitä, neljä kuukautta myöhemmin tämä julkaista. Joskus sitä vaan on todella hidas laittamaan kuvan...