maanantai 25. maaliskuuta 2019

Keskiyön valtiatar


Keskiyön valtiatar
The Dark Artifices, Book One: Lady Midnight
Cassandra Clare, 2016
Suomentanut Terhi Leskinen
Otava, 2017
751 s.

Päädyin ostamaan tämän kaupasta, niin kovin pidän Shadowhunters tv-sarjasta. Muistin kuitenkin sitten, että Varjojen kaupungit sarjan viimeiset osat eivät olleet oikein minun makuuni. Positiivisesti kuitenkin yllätyin tästä, minulla ei ollut ennakkoajatuksia. En oikein tiennyt mitä odottaa. Ehkä juurikin siitä syystä pidin tästä paljon. Keskiyön valtiatar piti minut otteessaan ja joissakin kohdin yllätti. Tarina on viihdyttävä ja luinkin sen viikossa, aamuin illoin, harjoitteluuni kirja ei kuitenkaan seurannut mielen tasolla. Ainakaan niin kovasti, että olisin janonnut sen luokse pääsyä tai miettinyt sitä koko päivän.

Keskiyön valtiatar sijoittuu samaan maailmaan kuin Varjojen kaupungit sarja, josta on niin elokuva kuin erinäisiä vapauksia ottanut tv-sarja. Ajallisesti tapahtumat tapahtuvat joitakin vuosia Varjojen kaupunkien jälkeen. Keskiyön valtiattaren hahmot ovat sinänsä uusia tuttavuuksia, vaikka heidät kohdattiinkin jo aiemmassa sarjassa. Etäisesti muistan tämän Keskiyön valtiattaren vuoksi, muuten en olisi muistanut. Keskiyön valtiattaressa vierailevat vastavuoroisesti Varjojen kaupungit sarjan päähahmot kuten Jace Herondale ja Clary Fairchild.

New Yorkin sijaan ollaan kuitenkin Los Angelesissa, enkelten kaupungissa. Instituutissa asustaa Blackthornin perhe ja Emma Carstairs, jota ajaa eteen päin kosto vanhempien kuolemasta. Kun samantapaisi murhia alkaa tapahtumaan kaupungissa, Emma alkaa epävirallisesti tutkimaan tapauksia vetäen muutkin instituutista mukaan tutkimuksiin. Kuka uhkaa alamaalaisia ja miksi? Ovat kysymyksiä, joihin etsitään vastausta. Loppuratkaisua ei olisi voinut alussa arvata, mutta tarinan edetessä ainakin itselle tuli pientä epäilystä syyllisestä ja voisin sanoa, että oikeastaan yllätyksen teki se, että syyllinen oli juuri se henkilö, jota oli epäillyt, mutta päättänyt, ettei se voi olla hän.

Tarinassa Emma ja Jules ovat parabateita, (valan vannoneita taistelutovereita) ja minua jokseenkin ärsytti heidän erikoisuutensa. Mietin onko heissäkin nyt jotakin erityisen mahtavaa ja miksi. Edellisen sarjan Jacella ja Clarylla, kun on. Mietin, ettei Emmalla ja Julesilla mitenkään voi olla samasta syystä, mutta mikä se sitten on. Mielestäni ratkaisu oli hyvä ja kiinnostava.
Jotakin pientä samanlaisuutta voi havaita ainakin näiden kahden sarjojen aluissa romantiikan osalta. Löydetään rakkaus, halutaan olla yhdessä, mutta selviää, ettei voida olla, sydän särkyy. Toisaalta tämä ei haittaa, ainakaan minua. Pidän romantiikasta, mutkikkaasta sellaisesta, ja nämä ovat kuitenkin hyvin erilaisia tilanteita. Mielenkiinnolla jatkan seuraavaan osaan Varjojen valtiaaseen, jos vaikka selviäisi mitä näille kyyhkysille tapahtuu. Myös uusi kiintoisa henkilöhahmo ilmestyi, tai toki, se oli heti Keskiyön valtiattaren alussa, mutta en mitenkään olisi arvannut hänelle tämmöistä roolia! Mielenkiintoista.

Toivotan teille onnellista jatkoa!

Helmet lukuhaasteen kohtaan:  17. Kirjassa on kaksoset.
Popsugar haasteen kohtaan: A book by an author whose first and last names start with a same letter



Luonto on kummallinen, viikonloppuna mitä ihanin, lämpöinen keli, sitten iskee räntäsade hirmuisen tuulen kera, yllättäen onkin taas kylmä.


maanantai 19. marraskuuta 2018

Harry Potter ja puoliverinen prinssi

Harry Potter ja puoliverinen prinssi
Harry Potter and the Half-Blood Prince
J.K. Rowling, 2005
suomentanut Jaana Kapari
Tammi, 2006
s. 698

Olen erittäin innoissani Pottereista, niin fiiliksissä. Maailmani on rehellisesti avartunut näitä lukiessa. Tiedän nyt niin paljon enemmän. Vaikkakin Puoliverisen prinssin aikana tulikin olo, että pitäisiköhän heti aloittaa uudelleen lukeminen alusta lähtien, kun Kuoleman varjelukset olisi luettu. Tuntuu, että olen unohtanut jo yli puolet jutuista. Ihan hämmentää miten hyvin J.K. Rowling onkaan suunnitellut asioita etukäteen. Suuret arvostukset hänelle! Pieniä juttuja aikaisemmissa kirjoissa, jotka onkin suuria myöhemmissä. Pidän Puoliverisestä prinssistä paljon. En osaa sanoa onko se suosikkini (suosikit ovat niin vaikeita), mutta kärjessä se on. En muistanut laisinkaan, että tässä olisi ensimmäiset hirnyrkki jutut ja vielä Dumbledoren kanssa. Hyvän tästä teki myös se, kun ensimmäistä kertaa Voldemort ei tyytyväisenä odottanut lukuvuoden loppua hyökätäkseen, vaikka toki oli se tässäkin lopussa, mutta sehän oli ihan Malfoyn juttuja. En muistanut myöskään, että Dumbledore kuolee tässä osassa. En laisinkaan. Olin ihan, että ei, ei hän voinut kuolla, vai kuoliko, eikös se ollut vasta seuraavassa osassa. Ja sittenhän minä itkin. Ikävä kuolema. Mietin kovasti Kalkaroksen juttuja, sillä en muista miten nämä jutut menivät, mutta olihan hänen pakko se tehdä ja jotenkin näen sen, että näin pelastettiin Malfoy. Vähän käy sääliksi Malfoyta. Kalkaros kuitenkin hämmentää niin paljon, sitä epäilee ensin toista ja sitten toista ja sitten taas uudelleen toista, millä puolella olet, kerro minulle!

Jotenkin hankala miettiä näitä kirjan tapahtumia, niitä oli niin paljon ja yli viikossa on jo unohtanut liian paljon omia ajatuksia. Erityisesti, kun aloitin Kuoleman varjelukset eilen. (vink vink, kirjoittelin tämän viikko sitten..) Vaikka onkin lukenut vasta vähän päälle 100 sivua, on jo täysin upputunut siihen ja mielessä pyörivät ne kaikki asiat. 
Puoliverisen prinssin jälkeen jäi innostunut fiilis lukea lisää. Feeniksin killan jälkeen Puoliverinen prinssi tuntui jotenkin niin paljon kevyemmältä ja oli niin kovin kiinnostavaa kuulla historiasta. Lukiessa en kuitenkaan laittanut lappuja väliin, niin kuin aikaisemmissa olen suhteellisen aktiivisesti tehnyt. Piti vain saada luettua ennen lukupiiriä, onnistuinkin kevyesti neljää tuntia ennen lukupiirin alkua. Rehellisesti luin kyllä aika rennosti ja oli mukavaa, kun jäi aikaa jäljelle siitä ajasta, jota lukemiselle oli varannut. Kirjassa vain yksi kohta oli sellainen, että tämä ehdottomasti pitää merkata ja se oli, kun ollaan menossa Kuhnusarvion juhliin ja Lunalla on paljetein koristeltu hopeakaapu. Olin ihan, että vähänkö siistiä, viimein näissä juhlakaavuissa on jotain hienolta kuulostavaa ja, sitten muut vain naureskelivat. Pitihän sitä sitten muistutella näistä kirjan tapahtumavuosista, joita en huomaa ajatella, rehellisesti en edes muista niitä.

Mitäs muuta haluasin sanoa kirjasta. Tykkäsin ja lukupiiri meni hyvin, Meillä oli harmillisesti rajallinen määrä aikaa, oltaisiin pidempäänkin voitu keskustella. Huomasi myös, kuinka en itse täysin syventynyt keskusteluun, kun tarkkailin samalla kelloa. Kuoleman varjeluksiin varataan koko ilta ja luultavasti poristaan vielä vähän muistakin osista. Nämä lukupiirit ovat siitä niin mahtavia, kun tulee ilmi ajatuksia ja yhteyksiä, joita ei ole itse huomannut edes ajatella. Esimerkiksi se kaappi, johon Harry, olikohan Salaisuuksien kammiossa, piiloutui siellä Borgin ja Burkes kaupassa. En olisi tätä muistanut, jos ystäväni ei olisi asiaa maininnut. 

Mutta eipä tässä nyt muuta tällä kertaa. Voisihan tästä kirjasta porista vaikka kuinka ja paljon, mutta taidanpa tarttua nyt vain Kuoleman varjeluksiin, tavoitteena lukea mahdollisimman paljon ennen Grindelwandin rikoksia. Kohta pitänee mennä nukkumaankin.

Halloween-lukuhaaste 2018

Ja iik, Grindelwaldin rikokset oli hyvä! Ja herätti ajatuksia ja olin, että ahaa, näinkö nämä jotku jutut menevät. En kerennyt lukemaan Kuoleman varjeluksia loppuun, vaan vajaaseen puoleen väliin. Innokkaasti eteen päin!

keskiviikko 14. marraskuuta 2018

Potter -lukupiiri

Lukupiirit ovat edenneet edellisestä päivittelystä jo hirmuisesti. Seuraavaksi olisi vuorossa Puoliverinen Prinssi, jota en ole vielä aloittanut. (Ja niin sekin on jo mennyt, joskus voisi vaikka julkaistakin näitä tekstejä...)

Lukupiirit ovat menneet oikein hyvin. Totuus on kuitenkin se, että ensimmäiset kaksi tapaamista olisi pitänyt pitää neljänä tai ainakin kolmena kertana. Kahdesta ensimmäisestä kirjasta oli ihan hyvä pitää samassa, kun ovat kuitenkin samankaltaisia. Mutta Liekehtivä pikari ja Azkabanin vanki olisi pitänyt pitää erikseen. Puhuttiin lähinnä sitten Liekehtivästä pikarista, koska se oli edellisin, jonka oli lukenut. Olisi ehkä tarkemmin pitänyt rajata, että nyt puhutaan tästä osasta ja sitten tästä osasta, sillä nyt vain aika randomisti keskusteltiin. No, oppia ikä kaikki.
Olemme kuitenkin saaneet jokaisesta kerrasta jotakin irti ja yksi pohdinta on aikalailla ollut aina, miten muut Tylypahkan oppilaat näkevät tapahtumat.

Olen tykännyt lukea Pottereita, paljon. Azkabanin vanki oli oikein hyvä, Liekehtivä pikari oli myös, mutta ei niin hyvä kuin Azkabanin vanki. Nyt huomasi hyvin kuinka erilaisia kirjat ja elokuvat ovat. Jotenkin paljon selkeämpi kuva kaikesta, vaikkakin Liekehtivän pikarin elokuvasta piti, kun näki vähän enemmän niitä muitakin kilpailijoita. Kirjassa kuitenkin mennään Potterin näkökulmasta. Näissä kahdessa olin kuitenkin super innoissani ja jatkoin onnellisesti seuraavaan eli Feeniksin kiltaan, josta ystävät sanoivat että se on synkempi, eivätkä sanoneet syyttä!

Sitä se oli, itkin todella paljon ja minulla ei ollut edes sanoja kuvailemaan tunteitani, mutta tästä huolimatta ja ehkäpä juurikin siksi, se oli myös hyvä ja kiinnostava. Ja erityisesti Feeniksin killassa huomasi elokuvan ja kirjan eron. Minulle jäi paljon selkeämpi olo ihmisistä ja siitä mihin he kuuluivat jne. Luultavasti nämä elokuvien ja kirjojen erot vain lisääntyvät seuraaviin osiin päästessä.

Löysin myös lempihahmoni Fredin ja Georgen, minulla on selkeästi joku juttu kaksosiin. Näin koulutat lohikäärmeesi -sarjassakin lempihahmoni ovat kaksoset. Traagista tässä on se, että itken jo valmiiksi heidän kohtaloaan.  Elokuvien kohdalla olin jotenkin kiintynyt Luna Lovekivaan, mutta tässä kohtaa kirjojen lukemisessa voin sanoa, että hän on kiva, muttei mitenkään suosikkini. Totesin myös, etten pidä Siriuksesta ja Kalkaroskin on ihan meh, elokuvassa vielä jokseenkin pidin hänestä, mutta nyt en enää. Lupinista pidän nyt jotenkin ehkäpä enemmän.

Feeniksin killan jälkeen minulla ei ollut sellaista heti seuraava osa tänne nyt -fiilistä, niin kuin muiden osien kanssa oli ollut. Jotenkin tarvitsi aikaa sulatella sitä kaikkea ja jotenkin se tieto, että kaikki tulee olemaan vain entistä enemmän, voiko sanoa kamalaa, ei lisännyt innostusta. Vaikka tartunkin mielelläni seuraavaan osaan ja uppoudun Potterin maailmaan, tiedän, että tulen luultavasti itkemään. Lisäksi jostain pitäisi löytää viimeinen osa, jota en vielä omista. Antikvariaatit, minä tulen! Tai sitten lainaan vain kirjastosta.

Odotan innolla seuraavaa lukupiiriä, Feeniksin killasta juteltiin antoisasti muutama tunti mukavasti kahvilassa. Seuraavalla kerralla mennään ihan meille uutukaiseen kahvilaan, kuolaan jo niitä kakkuja!

J.K. Rowling
suomentaja Jaana Kapari
kustantaja Tammi
Harry Potter ja Azkabanin vanki (the Prisoner of Azkaban) 2000, s. 456
Harry Potter ja liekehtivä pikari (the Goblet of Fire) 2001, s. 768
Harry Potter ja Feeniksin kilta (the Order of the Phoenix) 2004, s. 1050