Orjattaresi

Margaret Atwood
The Handmaid's Tale, 1985
Suomentanut Matti Kannosto
Korjattu suomenkielinen painos, Tammi, 2017
Ensimmäinen painos ilmestyi Kirjayhtymä Oy:n kustantamana 1986.
436 sivua.

Kiinnostus lukea Orjattaresi tuli, kun katselin HBO:n sarjan Handmaid's Tale. Pidän sarjasta, se on kiintoisa, mutta onhan se välillä aika hirmuista katseltavaa. Kakkoskausi on kohta tulossa ja mielenkiinnolla odotan mitä siinä tapahtuu, erityisesti, kun sarja jatkuu pidemmälle kuin kirja. Pääasiallisesti tapahtumat menevät aikalailla samalla tavalla, mutta sarjassa on tietysti joitakin juttuja muutettu ja lisätty. Kirja on kokonaan Frediläisen näkökulmasta eikä kerro mitä muualla tapahtuu, mutta sarjassa kerrotaan mitä Lukelle on tapahtunut ja Gleniläisen kohtalo on eri.

Orjattaressa ovat vanhatestamentilliset fundamentalistit ottaneet vallan Yhdysvalloissa. Miehet ovat vallassa, naiset kotona. Hedelmälliset naiset ovat joutuneet orjattareiksi ylimmille lapsettomille aviopareille, jotta he synnyttäisivät perheelle lapsen. Päähenkilönä on Frediläinen, jonka mielenmaisemaan saamme tutustua, kun hän on erään komentajan orjattarena.
Frediläinen ei pidä orjattarena olostaan, mutta ei pakenekaan, tietäen, ettei pääsisi pitkälle ja joutuisi kiinni jäädessään entistä suurempiin ongelmiin.

"Se olento joka minun pitää tuoda esiin on tekemällä tehty, ei syntynyt."

"Te olette tottuneet siihen että kaikki on aivan tavallista ja jokapäiväistä, sanoi Lydia-täti. Tämä ei kenties juuri nyt näytä teistä sellaiselta, mutta kyllä se pian alkaa näyttää. Sitten se on ihan tavallista."

Tarina etenee rauhaisaa tahtia ja alussa olinkin hieman hämmentynyt, että missä sitä mennään, kun kauppareissulla tuli monia muistoja, aikaisempia tapahtumia, joihin uppoutui ja unohdin aina, että oltiin kauppareissulla. Teksti oli kuitenkin miellyttävää lukea ja muistoihin tottui, jotenkin rauhallisesti etenettiin. Asiat kerrottiin, soljuttiin eteen päin. Ajatuksia herättävä teos.

Olen siis katsellut kirjaan perustuvan sarjan aikaisemmin, joten tapahtumat eivät sinänsä olleet yllätäviä, loppua en kyllä muistanut. Elämän raakuus oli tuttua ja jotenkin ei ollut niin paha lukea tätä kirjaa, pahat kohdat eivät mässäilleet, vaan ne olivat osa eteen päin soljuvaa tarinaa. Kun tiesi jo valmiiksi mitä on tarinassa tulossa, nähnyt ne jo, ei tuntunut niin hirmuisalta. Jotenkin aina mielenkiinnolla odotti milloin mikäkin tapahtuma tulee ja miten se tulee. Vaikka välillä hieman vertaili kirjaa sarjaan, ei ollut minkäänlaisia vaikeuksia lukea, vaan nautin lukemisesta oikein kovasti. Tuntui, että suoranaisesti ahmin tämän kirjan, vaikkakaan en loppua, kun muu elämä tuli hieman lukemisen tielle.
Suosittelen kyllä kaikille, joita vähääkään kiinnostaa, niin kirjaa kuin sarjaakin. Molemmat ovat hyviä ja tukevat toisiaan.

"-Parempi ei koskaan ole parempaa kaikille, hän sanoo.

-Joillekuille se on aina pahempaa."

Hyvää alkanutta viikkoa!

Se, kun voi syödä aamupalaksi pääsiäismunia, mutta on paljon kivempi syödä oikeaa aamupalaa.