Tämä tarina luotiin yhdessä neljä vuotiaan Lumin kanssa.
Olipa kerran dinosaurus, joka oli myös monsteri eli hänen vanhempansa olivat dinosaurus ja monsteri, mikä teki poikasesta monstsauruksen. Monstsaurus oli vielä pieni. Hänellä oli kaksi pientä hammasta ja väriltään monstsaurus oli pinkin ja keltaisen värinen. Monstsauruksella oli lyhyt nimi, joka oli Aava. Aava oli luonteeltaan aika ujo, mutta kiinnostunut kovasti maailmasta. Hän halusi hirmuisesti seikkailla, mutta oli vaikea löytää seikkailukaveria, koska ujostutti ja Aava halusi kovasti saada seikkailukaverin, koska silloin rohkenisi myös pidemmille seikkailuille. Erityisen paljon Aava halusi matkata järven toiselle puolelle suuren puun luokse. Sen kirkkaat hedelmät houkuttelivat, mutta puu oli kovin kaukana.
Onneksi eräänä päivänä Aavan isovanhemmat tulivat kylään ja Aava kysyi suloisella äänellä ”voisimmeko lähteä retkelle?”. Mummi ja Pappa dinosaurukset innostuivat retkestä ja niin he kolme pakkasivat eväät reppuihin. Retki alkoi iloisissa tunnelmissa. Aava kantoi omassa dinosaurusrepussaan karkkia ja jäätelöä, herkkueväät siis. Aava ei olisi malttanut odotttaa eväshetkeä, mutta tiesi, että kohta he saapuisivat leikkipuistoon, jossa olisi mahtava liukumäki. Leikkipuistossa Aava laski liukumäestä ainakin kaksikymmentä kertaa ennen kuin he söivät jäätelöt ja jatkoivat retkeään kohti suurta hedelmäpuuta.
Järven toiselle puolelle oli Aavan mielestä pitkä matka. Se kesti ja kesti, kunnes he viimein näkivät puun edessään. Mutta voi! Hedelmäpuun luona oli joku muukin! Aavaa alkoi ujostuttaa. Käännyttäisiinkö kuitenkin kotiin? Mummi ja Pappa dinosaurukset rohkaisivat Aavaa. Yhdessä he lähestyivät hedelmäpuuta ja sen juurella olevaa telttaa.
”Hei vain! Onko täällä joku” Pappa dinosaurus kysyi.
Teltasta astui ulos isompi ja pienempi dinosaurus.
”Hei vain, minä olen Nella” pienempi sateenkaaren värinen
dinosaurus sanoi. Aava kurkisti Papan takaa. Oi hän on ihanan
värinen, Aava ajatteli. Uskaltaisiko hän sanoa mahdolliselle
tulevalle ystävälle hei. Ehkei ihan vielä. Pienesti voi vilkuttaa.
Pappa ja Mummi dinosaurukset alkoivat jutella Nella-dinosauruksen
vanhemman kanssa. He olivat lähteneet telttaretkelle. Aava
monstsaurus ei ollut koskaan käynyt telttaretkellä ja hän tutkaili
telttaa kiinnostuneena. Nukkuisiko Nella-dinosaurus todella siellä
tulevan yön? Hurjaa!
Aava katseli, kun Nella kiipeili hedelmäpuussa. Sen hedelmät
tuoksui näin läheltä herkullisilta.
”Tule kiipeilemään kanssani”, Nella kutsui Aavaa.
Aava katsoi epävarmasti Pappaa ja Mummia. He nyökkäsivät
kannustavasti.
”Nämä hedelmät ovat herkkua!”, Nella-dinosaurus jatkoi. Aava lähestyi
varovaisesti puuta ja Nellaa. Hetken päästä hän kuitenkin leikki
innolla Nellan kanssa. Vuorotellen he kiipeilivät ja hyppivät sekä
herkuttelivat hedelmillä.
Kunnes Pappa ja Mummi dinosaurukset
sanoivat:
”Aava, meidän on palattava kotiin”. Se harmitti Aavaa
kovasti. Hän oli saanut ystävän. He onneksi sopivat näkevänsä
taas uudestaan. Paluumatkalla kotiin Aava sanoi:
”Voisimmeko mennä ensi kerralla telttailemaan?”.
Loppu!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti