keskiviikko 18. joulukuuta 2019

Kirjoittamispiiri

Hei ja tervetuloa näin osallistumaan meidän kirjoittamispiiriin!

Jaan teille täällä blogin puolella aina välillä meidän tehtäviä, mitä olemme tehneet ja luultavasti vähän kirjoituksiakin. Mutta ensin kerron mikä tämä kirjoittamispiiri oikein on.

Kirjoittamispiiri on ystäväni ja minun oma skypen välityksellä toimiva hetki, jolloin teemme erilaisia tehtäviä. Olemme molemmat kirjoittajalukion käyneitä, mutta sen jälkeen kirjoittaminen on jäänyt ja kaipasimme (taas kerran) jotakin piristystä.
Piirissämme on tällä hetkellä kaksi ja mahdollisesti vaihtelevasti muita osallistujia riippuen heidän innostuksesta ja aikataulujen yhteensopivuudesta. Päädyimme tähän järjestelyyn juurikin aikataulujen setvimisen vuoksi. Mitä enemmän ns. päättäviä jäseniä, sitä monimutkaisempaa hommasta tulisi. Tarkoitus pitää simppelinä

Olemme aiemminkin testanneet kirjoittamispiiriä, mutta silloin teimme sen facebookissa ja mukana oli virallisesti useampi ihminen. Se oli silloin hyvin erilainen, meillä ei oikeastaan ollut tiettyjä tehtäviä vaan tiettynä päivänä piti jakaa tekstiä. Se hiipui hyvinkin nopeasti. Nykyinen järjestelymme eroaa niin, ettei tapaamisten välissä tarvitse välttämättä kirjoittaa eli voisi sanoa, että tämä on matalan kynnyksen kirjoittamispiiri, jonka tarkoituksena on se, että edes pari kertaa kuussa kirjoitamme jotakin.

Kirjoittamispiiri tapaamiset ovat noin tunnin-kahden mittaisia kerran viikossa tai kahdessa. Emme ota paineita, koska kirjoittamisen ilostahan tässä on kyse.

Sisällöltään tapaamiset noudattavat suhteellisen samaa kaavaa:
- Tajunnanvirta 10 min.
- Lyhyempi tehtävä
- Pidempi tehtävä
- Lyhyempi tehtävä

Jaamme halutessamme tekstimme ja höpisemme kaikkea epämääräistä niin elämästä kuin kirjoittamisesta. Lopuksi sovimme milloin pidämme seuraavan kerran ja mietimme haluammeko kirjoittaa jotakin tapaamisten välissä.

TEHTÄVÄT

Tehtäviä meiltä löytyy omasta takaa jo jonkin verran, kiitos lukion kirjoittajaohjelmat ja lapsuudessa käydyt sanataidetunnit. Katsomme tehtäviä myös netistä ja kirjoista.
Emme jaa kaikkia kirjoituksiamme toisillemme ja meillä on aina määrätty aika jokaisen tehtävän tekemiseen.

Seuraavaksi tehtäviä, joita olemme tehneet, joten paperi ja kynät esiin! Aikahan merkkaa sitä aikaa, mikä oli käytettävissä kirjoittamiseen, siihen tulee lisäksi myös mahdolliset läpikäynnit. Jos meinaa aika loppua kesken, niin kuin meillä välillä käy, ei tarvi murehtia, kirjoita loppuun tai unohda viimeistely. Jos taas aikaa jää yli, niin kirjoita lisää, aloita uutta, mieti sanavalintoja tai siirry seuraavaan tehtävään.

Tajunnanvirta
- Lähdemme tästä aina liikkeelle, saadaksemme tekstin virtaamaan ja ajatuksia pois mielestä. Tajunnanvirran idea on nimensä mukaisesti kirjoittaa ylös mitä mielessä liikkuu mitään sensuroimatta. Tajunnanvirralle ei siis ole mitään oikeaa tai väärää tapaa emmekä jaa tajunnanvirta tekstejä toisillemme. Ainoastaan mahdollisia heränneitä ajatuksia ja fiiliksiä. En ainakaan itse koe mukavaksi jakaa tajunnanvirta tekstejäni, sillä niissä voi olla todella monenlaista sisältöä. Jakaminen saisi minut sensuroimaan ja miettimään sanavalintoja, mikä ei ole harjoituksen tarkoitus.
- Yleensä lähdemme liikkeelle jostakin tietystä sanasta. Tähän mennessä olemme käyttäneet näitä sanoja:
Lumisade
Kaaos
Kasvi
- Aika 10 min.
-Vinkkinä, paperikammon iskiessä kirjoita tajunnanvirtaa. Itsellä ainakin usein auttaa pieni "Argh, tästä ei tule mitään, ei rullaa ja pihallakin sataa vain vettä.." -teksti.

Kun kerran näin...
- Perinteinen aloita tällä ja kirjoita.
- Ystäväni kirjoitti runoja ja minä kirjoitin lyhyen tarinan. Eli voit siis halutessasi käyttää mihin tekstilajiin vain.
- Aika 15 min.

Seuranhakuilmoitus ja vastaus
- Seuranhakuilmoitus lehteen (tai muualle) ja vastataan siihen.
- Kuka hakee mitä
- Meillä tämä oli siis paritehtävä, annoimme ilmoitukset toisillemme ja vastasimme niihin. Minun henkilöni oli kilpikonna. Ja en, en ota vakavasti näitä tehtäviä. Älä sinäkään.
- Aika yhteensä 10 min (5+5)

Joulutarina
1. Luo päähenkilö ja mahdollisesti muita henkilöitä
2. Mieti mitä tarinassa tapahtuu
3. Kirjoita
- Teimme kohdat 1. ja 2. tapaamisen aikana. 3. kohta jäi luonnollisesti kotitehtäväksi. Jaoimme kirjoituksemme seuraavalla kerralla toisillemme.


Kiitos lukemisesta ja kirjoittamisen iloa!
Otan mielelläni vastaan kommentteja tehtävistä ja halutessasi voit jakaa tekstisi kommenteissa.

Ensi viikolla taas lisää tehtäviä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti