tiistai 17. kesäkuuta 2025

Kuulokkeet korviin ja menoksi - maaginen kesäkisa viikko katsaus


Viime viikon raportti tänään, kun sunnuntaina nukahdin ja maanantaina olin iltavuorossa. Aamuisinhan ei ole mahdollista keskittyä koneella :D 

Viikko lähti hitaasti käyntiin ja viikonlopun saapuessa mietin saanko niitä pisteitä paria enempää kerrytettyä. Alkaa olemaan sellainen tilanne, että helppoja pisteitä ei saa ihan vain elämällä vaan niitä pitää kerryttää. Vaikeita tulee kerryteltyä pikku hiljaa, niitä kun ei ihan niin vain tehdä.

Joka päivä kuuntelen Takakansi-podcastia vähintään työmatkojen ajan ja useimmiten myös hyllyttäessä. Kuunneltuja jaksoja onkin kertynyt jo yli 30! Kysymys kuuluu miksi en ole aiemmin kyseistä podcastia kuunnellut, se on nimittäin todella hyvä. Vaikka näin, kun kuuntelee joka päivä ja joinakin päivinä ihan monta jaksoa, alkaa tulemaan hiukan olo pitäisikö välillä kuunnella jotakin muuta en ole vielä vaihtanut muuhun.

Tuulia löysi neliapilan!
141. Etsi neliapila

Viikonloppuna tuli kuitenkin tehtyä useampi helppo tehtävä ja tulikin ihan hyvä satsi pisteitä kerättyä. Repäisin ja tein sivusiilin ja vieläpä ihan itse! Vähän jännitin vetäsenkö korvaan haavan ja piti kysellä puolisolta miten hänen koneensa oikein toimii. En tehnyt haavoja, koneen käyttö oli helppoa ja tuli kyllä upea, sellainen minkä saa helposti piiloon. Tykkään ja oikeastaan unohdan, että se on siinä. Töissä sain kehujakin siisti, söpö...

50. Leikkaa sivusiili (tai siili)

Tartuin viimein myös kirjoittamistehtäviin tai no olen pari runoa rustaillut vaikeaan tehtävään, mutta nyt tein pienen tehtävän 12. Kirjoita haiku, tanka ja sonetti. Haikut oli helppoja ja niitä oli kiva tehdä. Tein useamman. Tanka oli myös sinänsä simppeli, mutta haastoi enemmän ja en saanut nyt ihan mieleistä, vaikka useamman tein. Sonetti taas ei ollut laisinkaan helppo! Luonnollisesti googlailin, mutta hullua hurskaammaksi en tullut tai no joo, 14-riviä ja useimmiten 10-11 tavua rivissä (? epävarma tästä tavu määrästä). Siihen se selkeys sitten loppui, mitä meinaa abba abba, abab cdcd efef gg, mitä ihmettä on jambi... Koetin etsiä esimerkkejä, mutta minulle ei oikein niistäkään selvinnyt millaista runoa tässä ollaan rakentamassa. Yritä siinä sitten tehdä sonettia. Kyllä minä jotain sain aikaiseksi, Vehkan mukaan aika hyvä yritys ja se saa riittää. Ehkä joskus haastan itseäni lisää ja koetan tehdä oikean sonetin, mutta ehkä osallistun silloin jollekin kurssille missä opettaja kertoo mitä ollaan tekemässä ja selittää auki kaikki jutut, koska mulle ei nyt ihan vielä selvinnyt millainen sen pitäisi oikeasti olla. Juttelin vielä lukioystävän kanssa ja mietittiin, ettei taidettu tehdä sonettia koulussakaan (kirjoittajalukio).

Tuulia luki Aamulehden
133. Lue päivän sanomalehti

Lauantaina tuli myös sähköposti Vehkalta, olemme kakkosina jahuu! (Ensimmäisellä kerralla olimme vahingossa tiimi emmekä pari listalla, jonka takia meitä ei siellä näkynyt. Vähän harmitti, koska meillä oli enemmän pisteitä kuin mainitulla ykkösellä :D). Mutta nyt onkin sitten kova yritys saada paljon pisteitä, niin päästäisiin taas ykkösiksi! (Haha oikeasti ei mitään villejä yrityksiä, vaikka mietin mitkä olisi lyhimmät elokuvat mitkä katsoa putkeen ja mitä musikaaleja katson ja kerkeisinkö lukea pari kymmentä kirjaa tässä... Mutta valitettavasti perhe-elämä ei luo hetkiä elokuvamaratonille tai muulle kauhean helposti.)

Saatiin myös molemmat lukuhaasteen kirjat luettua. Täältä löydät Tuulian koosteen: Lukuhaaste osa 1 Minä rustailen näistä vain instagramiin ja linkkailen tänne. Runokirja

Mutta nyt meen jatkamaan piirakan syömistä ja lukemaan kirjaa, mitä suunnittelin jo 15. yön iltana. Mutta olin valvonut edellisinä iltoina unta saamatta ja olin hyvin väsyttänyt itseni päivän aikana, että nukahdin lasten kanssa samaan aikaan. Olihan sekin hyvä valmistautuminen, vaikka jäikin kasvonaamiot yms väliin :D Ainakin heräsin taas virkeänä, enkä väsyneenä. Jes!

Tässä vielä suoritetut helpot tehtävät:

Hilma:
6. Bongaa itsellesi uusi lintu
12. Kirjoita haiku, tanka ja sonetti
50. Leikkaa sivusiili (tai siili)
107. Lakkaa kynnet
135. ...ja lue se. (varastokirja)
266. Anna jonkun lakata kyntesi (Pikkusella oli kivaa)
142. Ota tatuointi
143. Vietä vuorokausi ilman sukkia
147. Katso autiota hiekkarantaa (tajusin tehneeni tämän jo haasteen ensimmäisillä viikoilla)
199. Lainaa kirjastosta jotain muuta kuin kirja (Lautapeli)
257. Lue satu ääneen (tehty jo aiemmilla viikoilla, unohdin vain, että luettiin jo lopppuun!)
330. Älä tee jotain typerää, mitä tekisi mieli (eli leikkaa koko päätä siiliksi)
331. Tee jotain pöljää, mitä tekee mieli tehdä (eli leikkaa extempore sivusiili)

Tuulia:
101. Ratko jossain lehdessä julkaistu sanaristikko, piilosana tai krypto
133. Lue päivän sanomalehti
141. Etsi neliapila
173. Ota valokuva vedenhengestä.
207. Rickrollaa jotakuta
228. Makaa kymmenen minuuttia kuuntelemassa sateen ropinaa.
280. Kuuntele Merisää
316. Tee palvelus
342. Lue jotakin mukavuusalueesi ulkopuolelta

-Hilma

maanantai 2. kesäkuuta 2025

Silmät ristissä lukemista ja metsässä seikkailua - maaginen kesäkisa



Viikko on taas vierähtänyt ja pisteitä maagiseen kesäkisaan on kerätty. Ensimmäiset 100 pistettä on saatu (ei helppoja vaan yhteensä, helppoja tehtäviä olemme suorittaneet huimat 80!) 

Kuten Tuulia kesäkisa raportissaan kirjoitti on kesäkisasta tullut osa arkea. Pisteitä ei ropise niin nopealla tahdilla kuin ensimmäisinä päivinä vaan enemmän rauhallisesti, joinakin päivinä useampi, useampina ei yhtään.

Itse sain kaksi vaikeaa tehtävää suoritetuksi, joista toinen on ollut haasteellisempi kuin toinen. 20. Vietä viikko ilman sosiaalista mediaa on mennyt helposti. Aina välillä meinasin avata instagramin, mutta en päässytkään sinne. On tullut vähemmän oltua puhelimella, en oikeastaan ole instagramia edes kaivannut, enkä facebookia. (Huom! Töissä olen joutunut instagramia käyttämään parin postauksen verran, mutta sitä en tähän laske sillä työjutut on vaan tehtävä riippumatta vapaa-ajan puuhista.) Somettomuus on tuntunut mukavalta. Oikeastaan olisi mukavaa olla kokonaan ilman puhelinta. Puhelittomuuteen en kuitenkaan kokonaan ala, mutta aion vähentää sen käyttöä. Olen meinaan nauttinut tästä viikosta paljon. Siitä, kun yhdessä perheenä köllötellään sohvalla ilman laitteita, vaikka olisikin kirja kädessä, läsnäolosta. Viime vuonna käytin aivan liikaa puhelinta, pakenin sosiaaliseen mediaa kodin kuormitusta, taltioin hetkiä, hain jotain omaa. Alkuun se oli ok, lopulta ei. Olin väsynyt ja kiukkuinen, poissaoleva.

113. Väritä värityskuva
En tiedä miksi halusin värittää aikuisten värityskirjasta kuvan, en tykkää. Lasten värityskuvat on parhaita.

201. Tee käpylehmä
Esikoisen mukaan nämä oli kyllä käpyLAMPAITA

Vaikeata taas oli vaikea haaste 69. Lue 70 sivua päivässä viikon ajan. Luen aikalailla joka päivä ja keskimäärin kirjan viikossa. Mutta tämä 70 sivua oli ihan todella paljon. Olenkin niin kiitollinen, että tämä haaste loppui ja tänä iltana voin vain mennä nukkumaan. Nimimerkillä joka ilta silmät ristissä lukemassa. Lauantai-ilta, yö ja sunnuntai aamu on oli minun omaa aikaani. Arvatkaa vain, katselinko illalla kymmeneen asti netflixiä ja sen jälkeen piti vielä lukea 50 sivua kirjaa. Siirryin lopulta runoihin, saatoin nukahdella välillä, mutta luin päivän sivut! Muistanko jotain runoista, en todennäköisesti. Pakko ne oli kuitenkin lukea, koska minähän en luovuta haasteen loppumetreillä! Puolisoni ei ole ollut kauhean suuri tukija tässä haasteessa vaan on hieman kyseenalaistanut touhuni. "Nukkumaan!"

Mietin myös haastekohtaa 78. Esiinny yli sadan hengen yleisölle. Pitääkö yleisön olla kerralla paikalla? Tällä viikolla pidin meinaan yhdessä päivässä 4 kertaa 40-60 oppilasta tiedonhaun opetusta ja yleistä kirjaston esittelyä. Kaksi ryhmää putkeen, ruokkis, kaksi ryhmää putkeen. Vähän ehkä harmitti kun ei ollut isommat ryhmät. Olisi ollut niin kätevä tähän kohtaan, mitä ei kyllä muuten pysty toteuttamaan.

255. Valokuvaa koski
Nopea otos ohi kävellessä
47. Syö mämmiä saunassa
Pikkunen oli innoissaan tästä saunassa syömisessä.
Caramel kerrosmämmi ehdottomasti EI jatkoon.

Muita vaikeita tehtäviä ei saatu valmiiksi, vaikka useampaa olemme tahoillamme edistäneet. Takakansi-podcastia olemme kuunnelleet, jäätelöitä syöneet, geokätköjä etsitty, juomia juotu.

7. Kiipeä omenapuuhun
Vanha omenapuu oli todella kauniissa kukassa. Syksyllä saadaan paljon omenoita.

Lukuhaasteeseen luettu kuvakirja.

Lukuhaasteeseen luin esikoiselle upean ja erilaisen kuvakirjan nimeltä Viimeinen puu : Toivon siemen (tekijä Luke Adam Hawker). Lyijykynä piirrokset olivat kauniita. Harvemmin näkee tällaisia kuvakirjoja, suosittelin erittäin lämpimästi. Tarina ei myöskään ollut hullumpi, kiinnostavaa (ja kauhistuttavaa) ajatella, jos tulevaisuudessa meillä ei olisi puita. Linkki instagram-postaukseen, sitten kun sellainen on.

176. Höystä salaattisi vähintään kahdella luonnonyrtillä.
Minulla ketunleipää, joka esikoisen mukaan maistuu mansikoilta ja kuusenkerkkiä (huom kerääminen ei kuulu jokamiehenoikeuksiin!)
153. Käy itsellesi uudessa ravintolassa 
Tuulia lähetti reissusta herkullisen pitsakuvan NAM!

Viikko oli erinomainen ja täynnä seikkailua.

Suoritetut helpot tehtävät:

Hilma:
7. Kiipeä omenapuuhun.
20. Löydä 5 geokätköä
31. Maista päivän aikana kolmea itsellesi uutta asiaa.
47. Syö mämmiä saunassa.
113. Väritä värityskuva.
176. Höystä salaattisi vähintään kahdella luonnonyrtillä.
178. Etsi metsäkurjenpolvi.
183. Tee vispipuuroa.
187. Tanssi lapsen kanssa.
193. Vietä someton päivä.
195. Lue jokin viihdekirja.
201. Tee käpylehmä.
255. Valokuvaa koski.
289. Syö ketunleipää.
293. Opettele itsellesi uusi suomenkielinen sana. (kirjassa tuli vastaan sana: liekuttaa mikä meinaa lapsen tuudittamista, heijaamista)
323. Seiso sateessa.

Tuulia:
153. Käy itsellesi uudessa ravintolassa.
200. Tarkista kotisi ensiaputarvikkeet.
253. Kävele päivän aikana 14 000 askelta.

178. Etsi metsäkurjenpolvi.
Löysin oikeastaan vahingossa, kotona vasta tajusin mitä kädessäni olevat kukat ovat. Niitä olenkin nyt bongaillut useammassa paikassa.
Geokätkeilymaisemia

Kesäisin terveisin
Hilma