lauantai 25. toukokuuta 2019

Ready Player One


Ready Player One
Ernest Cline, 2011
Suomentanut J.Pekka Mäkelä
Gummerus, 2012
510 s.

Luin Ready Player Onen innostuneena elokuvasta, joka on ehdottomasti todella hyvin. Yllätyin nähdessäni kirjan kannet, koska lukioaikainen kämppikseni luki tämän lukiossa ollessa ja silloin en ollut kirjasta mitenkään erityisen kiinnostunut. Kansi vain jäänyt mieleen siitä ajasta. Näin se mieli sitten muuttuu ja olen äärettömän tyytyväinen siitä, että muuttui. Sillä kirja on aivan loistava!

Voisin sanoa, että tämä kirja on tämän vuoden paras kirja. Paljon sanottu näin vuoden alussa, mutta tämä todellakin oli erittäin hyvä. Pitkästä aikaa äärimmäisen suuri halu saada opus omaan hyllyyn ja ensimmäistä kertaa ikinä tuli tunne, että haluan raapustella sivujen reunaan omia huomioita. Oikein tutkailla kirjaa ja tutustua siinä mainittuihin asioihin.

Ready Player One kertoo Parzivalin tarinaa, oikealta nimeltään Wade Watts. On vuosi 2044 ja suurin osa ihmisistä viettää kaiken vapaa-aikansa OASIS-nimisessä pelipalvelussa. Wade käy siellä jopa koulua. Se on 3D tai ehkäpä ennemminkin 9D maailma, kun jos on oikeat välineet, voit tuntea kaiken, haistaa kaiken. Aika siistiä ja kieltämättä olisi mahtavaa itsekin päästä tutustumaan tähän maailmaan, joka ei ole vain yksi maailma vaan monta, tuhansia planeettoja. Oasis kilpailee ankarasti Yösirkuksen kanssa ykkösmatkailukohteen paikasta.

Ready Player One on mahdollisuus tulevaisuudesta, joka todellakin voi käydä toteen. Onhan niitä virtuaalimaailmoja jo nyt. Erittäin kiinnostavaa luettavaa, jokseenkin 80-lukuun keskittyvää tietoa, sarjoja, elokuvia, pelejä. Todella paljon kaikkea, mitä voisi todellisuudessa tutkia. Ehdottomasti pelaajille sopivaa luettavaa, mutta myös muille. Oma pelitietämys on lähinnä Sims-tasoa, mutta en tuntenut oloani ihan ulapalla olevaksi, vaikka toki oli paljon asioita jotka ei herättäneet minkäänlaista kuvaa mielessäni, mutta ei se lukemista haitannut.

Elokuvan katselin uudelleen kirjan lukemisen jälkeen ja vaikka pidänkin elokuvasta, siinä oli joitakin asioita, jotka ärsyttivät minua paljon. Kirjassa Parzival tekee todella monia asioita voittaakseen Kutoset, hänellä on suunnitelma ja hän riskeeraa elämänsä. Mutta elokuvassa, ainakin itselle tuli kuva, että Parzival nyt vain sattui voittamaan ja oikeastaan Art3mis teki kaiken. Minua hiukan myös ärsytti se miten helposti Parzival sai elokuvassa kolikon. Kirjassa hänellä meni monta tuntia sen saamiseen. Vaikka toki ymmärränkin, että elokuvassa se oli tarinaan sopiva.

Lämpimästi siis suosittelen lukemaan, jos vaikka olisi sinunkin uusi suosikki!



Loistavaa näin mitä, neljä kuukautta myöhemmin tämä julkaista. Joskus sitä vaan on todella hidas laittamaan kuvan...

maanantai 25. maaliskuuta 2019

Keskiyön valtiatar


Keskiyön valtiatar
The Dark Artifices, Book One: Lady Midnight
Cassandra Clare, 2016
Suomentanut Terhi Leskinen
Otava, 2017
751 s.

Päädyin ostamaan tämän kaupasta, niin kovin pidän Shadowhunters tv-sarjasta. Muistin kuitenkin sitten, että Varjojen kaupungit sarjan viimeiset osat eivät olleet oikein minun makuuni. Positiivisesti kuitenkin yllätyin tästä, minulla ei ollut ennakkoajatuksia. En oikein tiennyt mitä odottaa. Ehkä juurikin siitä syystä pidin tästä paljon. Keskiyön valtiatar piti minut otteessaan ja joissakin kohdin yllätti. Tarina on viihdyttävä ja luinkin sen viikossa, aamuin illoin, harjoitteluuni kirja ei kuitenkaan seurannut mielen tasolla. Ainakaan niin kovasti, että olisin janonnut sen luokse pääsyä tai miettinyt sitä koko päivän.

Keskiyön valtiatar sijoittuu samaan maailmaan kuin Varjojen kaupungit sarja, josta on niin elokuva kuin erinäisiä vapauksia ottanut tv-sarja. Ajallisesti tapahtumat tapahtuvat joitakin vuosia Varjojen kaupunkien jälkeen. Keskiyön valtiattaren hahmot ovat sinänsä uusia tuttavuuksia, vaikka heidät kohdattiinkin jo aiemmassa sarjassa. Etäisesti muistan tämän Keskiyön valtiattaren vuoksi, muuten en olisi muistanut. Keskiyön valtiattaressa vierailevat vastavuoroisesti Varjojen kaupungit sarjan päähahmot kuten Jace Herondale ja Clary Fairchild.

New Yorkin sijaan ollaan kuitenkin Los Angelesissa, enkelten kaupungissa. Instituutissa asustaa Blackthornin perhe ja Emma Carstairs, jota ajaa eteen päin kosto vanhempien kuolemasta. Kun samantapaisi murhia alkaa tapahtumaan kaupungissa, Emma alkaa epävirallisesti tutkimaan tapauksia vetäen muutkin instituutista mukaan tutkimuksiin. Kuka uhkaa alamaalaisia ja miksi? Ovat kysymyksiä, joihin etsitään vastausta. Loppuratkaisua ei olisi voinut alussa arvata, mutta tarinan edetessä ainakin itselle tuli pientä epäilystä syyllisestä ja voisin sanoa, että oikeastaan yllätyksen teki se, että syyllinen oli juuri se henkilö, jota oli epäillyt, mutta päättänyt, ettei se voi olla hän.

Tarinassa Emma ja Jules ovat parabateita, (valan vannoneita taistelutovereita) ja minua jokseenkin ärsytti heidän erikoisuutensa. Mietin onko heissäkin nyt jotakin erityisen mahtavaa ja miksi. Edellisen sarjan Jacella ja Clarylla, kun on. Mietin, ettei Emmalla ja Julesilla mitenkään voi olla samasta syystä, mutta mikä se sitten on. Mielestäni ratkaisu oli hyvä ja kiinnostava.
Jotakin pientä samanlaisuutta voi havaita ainakin näiden kahden sarjojen aluissa romantiikan osalta. Löydetään rakkaus, halutaan olla yhdessä, mutta selviää, ettei voida olla, sydän särkyy. Toisaalta tämä ei haittaa, ainakaan minua. Pidän romantiikasta, mutkikkaasta sellaisesta, ja nämä ovat kuitenkin hyvin erilaisia tilanteita. Mielenkiinnolla jatkan seuraavaan osaan Varjojen valtiaaseen, jos vaikka selviäisi mitä näille kyyhkysille tapahtuu. Myös uusi kiintoisa henkilöhahmo ilmestyi, tai toki, se oli heti Keskiyön valtiattaren alussa, mutta en mitenkään olisi arvannut hänelle tämmöistä roolia! Mielenkiintoista.

Toivotan teille onnellista jatkoa!

Helmet lukuhaasteen kohtaan:  17. Kirjassa on kaksoset.
Popsugar haasteen kohtaan: A book by an author whose first and last names start with a same letter



Luonto on kummallinen, viikonloppuna mitä ihanin, lämpöinen keli, sitten iskee räntäsade hirmuisen tuulen kera, yllättäen onkin taas kylmä.


maanantai 19. marraskuuta 2018

Harry Potter ja puoliverinen prinssi

Harry Potter ja puoliverinen prinssi
Harry Potter and the Half-Blood Prince
J.K. Rowling, 2005
suomentanut Jaana Kapari
Tammi, 2006
s. 698

Olen erittäin innoissani Pottereista, niin fiiliksissä. Maailmani on rehellisesti avartunut näitä lukiessa. Tiedän nyt niin paljon enemmän. Vaikkakin Puoliverisen prinssin aikana tulikin olo, että pitäisiköhän heti aloittaa uudelleen lukeminen alusta lähtien, kun Kuoleman varjelukset olisi luettu. Tuntuu, että olen unohtanut jo yli puolet jutuista. Ihan hämmentää miten hyvin J.K. Rowling onkaan suunnitellut asioita etukäteen. Suuret arvostukset hänelle! Pieniä juttuja aikaisemmissa kirjoissa, jotka onkin suuria myöhemmissä. Pidän Puoliverisestä prinssistä paljon. En osaa sanoa onko se suosikkini (suosikit ovat niin vaikeita), mutta kärjessä se on. En muistanut laisinkaan, että tässä olisi ensimmäiset hirnyrkki jutut ja vielä Dumbledoren kanssa. Hyvän tästä teki myös se, kun ensimmäistä kertaa Voldemort ei tyytyväisenä odottanut lukuvuoden loppua hyökätäkseen, vaikka toki oli se tässäkin lopussa, mutta sehän oli ihan Malfoyn juttuja. En muistanut myöskään, että Dumbledore kuolee tässä osassa. En laisinkaan. Olin ihan, että ei, ei hän voinut kuolla, vai kuoliko, eikös se ollut vasta seuraavassa osassa. Ja sittenhän minä itkin. Ikävä kuolema. Mietin kovasti Kalkaroksen juttuja, sillä en muista miten nämä jutut menivät, mutta olihan hänen pakko se tehdä ja jotenkin näen sen, että näin pelastettiin Malfoy. Vähän käy sääliksi Malfoyta. Kalkaros kuitenkin hämmentää niin paljon, sitä epäilee ensin toista ja sitten toista ja sitten taas uudelleen toista, millä puolella olet, kerro minulle!

Jotenkin hankala miettiä näitä kirjan tapahtumia, niitä oli niin paljon ja yli viikossa on jo unohtanut liian paljon omia ajatuksia. Erityisesti, kun aloitin Kuoleman varjelukset eilen. (vink vink, kirjoittelin tämän viikko sitten..) Vaikka onkin lukenut vasta vähän päälle 100 sivua, on jo täysin upputunut siihen ja mielessä pyörivät ne kaikki asiat. 
Puoliverisen prinssin jälkeen jäi innostunut fiilis lukea lisää. Feeniksin killan jälkeen Puoliverinen prinssi tuntui jotenkin niin paljon kevyemmältä ja oli niin kovin kiinnostavaa kuulla historiasta. Lukiessa en kuitenkaan laittanut lappuja väliin, niin kuin aikaisemmissa olen suhteellisen aktiivisesti tehnyt. Piti vain saada luettua ennen lukupiiriä, onnistuinkin kevyesti neljää tuntia ennen lukupiirin alkua. Rehellisesti luin kyllä aika rennosti ja oli mukavaa, kun jäi aikaa jäljelle siitä ajasta, jota lukemiselle oli varannut. Kirjassa vain yksi kohta oli sellainen, että tämä ehdottomasti pitää merkata ja se oli, kun ollaan menossa Kuhnusarvion juhliin ja Lunalla on paljetein koristeltu hopeakaapu. Olin ihan, että vähänkö siistiä, viimein näissä juhlakaavuissa on jotain hienolta kuulostavaa ja, sitten muut vain naureskelivat. Pitihän sitä sitten muistutella näistä kirjan tapahtumavuosista, joita en huomaa ajatella, rehellisesti en edes muista niitä.

Mitäs muuta haluasin sanoa kirjasta. Tykkäsin ja lukupiiri meni hyvin, Meillä oli harmillisesti rajallinen määrä aikaa, oltaisiin pidempäänkin voitu keskustella. Huomasi myös, kuinka en itse täysin syventynyt keskusteluun, kun tarkkailin samalla kelloa. Kuoleman varjeluksiin varataan koko ilta ja luultavasti poristaan vielä vähän muistakin osista. Nämä lukupiirit ovat siitä niin mahtavia, kun tulee ilmi ajatuksia ja yhteyksiä, joita ei ole itse huomannut edes ajatella. Esimerkiksi se kaappi, johon Harry, olikohan Salaisuuksien kammiossa, piiloutui siellä Borgin ja Burkes kaupassa. En olisi tätä muistanut, jos ystäväni ei olisi asiaa maininnut. 

Mutta eipä tässä nyt muuta tällä kertaa. Voisihan tästä kirjasta porista vaikka kuinka ja paljon, mutta taidanpa tarttua nyt vain Kuoleman varjeluksiin, tavoitteena lukea mahdollisimman paljon ennen Grindelwandin rikoksia. Kohta pitänee mennä nukkumaankin.

Halloween-lukuhaaste 2018

Ja iik, Grindelwaldin rikokset oli hyvä! Ja herätti ajatuksia ja olin, että ahaa, näinkö nämä jotku jutut menevät. En kerennyt lukemaan Kuoleman varjeluksia loppuun, vaan vajaaseen puoleen väliin. Innokkaasti eteen päin!