tiistai 24. huhtikuuta 2018

Kaikki kaikessa



Kaikki kaikessa
Everything, Everything, 2015
Nicola Yoon
suomentanut Helene Bützow
Tammi, 2017
sivuja 319 + 8 kuvasivua (elokuvasta)

Tartuin tähän teokseen törmättyäni siihen instagramissa (minulla on itseasiassa tapana tallentaa mielenkiintoisten kirjojen kuvat, jotta myöhemmin voin palata niihin). Tarina vaikutti kiinnostavalta, ei kovinkaan yllätykselliseltä, mutta romantiikan ja sairaudesta johtuvien ongelmien täytteiseltä. Eli juurikin sellaiselta mukavalta luettavalta. Odotin kuitenkin mielenkiinnolla koko tarinan ajan, miten Maddy ja Olly ylittävät sairauden, ylittävätkö he sen.. No, siitä miten tarinassa käy ja hieman omia mielipiteitäni siitä myöhemmin. Ei nyt heti ensimmäisenä aleta juonipaljastuksia kertomaan.

Tarinassa on siis Maddy, koko maailmalle allerginen oleva tyttö tai ainakin maailmalle, joka on talon ulkopuolella. Maddy asuu kahden äitinsä Paulinen kanssa omakotitalossa, jonne pääsee sisälle vain harvat ja valitut, tietenkin vasta perusteellisen puhdistuksen jälkeen. Maddyn äidin ollessa töissä, Maddyn luona on hänen hoitajansa Carla, jonka kanssa Maddy tulee vallanmainiosti toimeen.
Maddy vaikuttaa kivalta tytöltä 18-vuotiaalta, joka lukee paljon, mutta ei ole päässyt kokemaan asioita, joita normaalisti 18-vuotias on kokenut elämänsä aikana. Talon seinien ulkopuolella on Maddylle tuntematon maailma.

Heti kirjan alussa naapuritaloon muuttaa uusia asukkaita. Nelihenkinen perhe, johon kuuluu isä, äiti, tytär ja poika, Olly.

"Hän on pitkä, hoikka ja kauttaaltaan mustissa: musta T-paita, mustat farkut, mustat tennarit ja musta pipo, joka peittää hiukset kokonaan. Hänen valkoinen ihonsa oli päivettynyt hunajanruskeaksi, ja kasvot ovat hyvin kulmikkaat. Hän hyppää auton takaa alas ja lipuu pihatien poikki, liikkuu aivan kuin painovoima ei vaikuttaisi häneen samalla tavalla kuin meihin muihin."

Jo takakannesta selviää, että Maddyn ja Ollyn välille herää suhde. Takakannessa lukee: Olly on riski, joka Maddyn on pakko ottaa.
Rehellisesti olen aika innoissani tällaisista kirjoista, suhdeongelmat, -draamat ja kaikki siltä väliltä ovat vain niin äärimmäisen kiinnostavia ja koukuttavia. Halusin kovasti tietää onnistuuko heidän suhteensa ja mitä erityisesti Maddyn äiti sanoo tästä.

Ennen kuin siirrymme juonipaljastuksiin, niin pikaisesti kirjan tyylistä. Teksti on kevyttä lukemista. Välissä on mm. sähköposti ja chattikeskustelua, Madelinen (Maddyn koko nimi) sanakirja-sanoja. Voisin epäillä, että uppoaa nuorisoon hyvin. Itse en aina ihan välitä siitä, että välissä kaikkea jännää, mutta tässä toimi oikein hyvin. Kuvasi hyvin Maddyn mielenmaisemia ja sitä miten tarina etenee.
Muutenkin viihdyin mukavasti kirjan parissa, ainakin alussa ja keskellä, lopusta en osaa ihan sanoa. Kirja oli helppo ja nopea lukea, suosittelen kyllä, jos tämän tyyppinen kiinnostaa.

Seuraavien kuvien jälkeen todellakin massiivinen juonipaljastus, joten jos et sitä tiedä, niin älä lue, paitsi tietysti, jos et halua yllätyksiä lukuhetkeesi. Juonipaljastukset loppuvat kakkukuvaan.




Nyt niihin juonipaljastuksiin, loppuun, josta en oikein osaa sanoa mielipidettäni. Siihen, ettei Maddy olekaan sairas. Se yllätti minut niin totaalisesti, mietin miten kummassa se on mahdollista. Miten Maddy ei ollut ikinä kysynyt äidiltään mitään sairaalatodisteita, mitään laboratoriotutkimusta, jossa todettaisiin Maddy sairaaksi, miten sitä ei ole testattu uudelleen Maddyn kasvaessa? Miten näin on päässyt käymään?
Jotenkin tämä muutti käsitystäni kirjasta erittäin radikaalisti ja en oikeastaan osaa sanoa lopulta pidinkö kirjasta vai en. Jotenkin se hämmentää minua edelleen, mutta toisaalta herättää myös ajatuksia. Kuinka paljon vaikutusta vanhempien sairaudella lapsiin onkaan. Vaikka tietysti tämä onkin suhteellisen radikaali, eristetään tytär koko maailmasta, niin hullumpaakin on maailmalla tapahtunut. Jotenkin on vain vaikea uskoa sellaiseen. Jos Maddy olisi lapsuudessa kidnapattu, olisi helpompaa uskoa, mutta oma äiti. Jotenkin miettii miten se on mahdollista, ettei kukaan kysele mitään todisteita.


Herättää kyllä edelleen itsellä pientä pohdintaa ja olisin äärimmäisen kiinnostunut tietämään mitä mieltä te olitte kirjasta ja lopun käänteestä?
Ja oletteko nähneet elokuvan? Jos olette, niin kannattaako se katsoa?
Traileri ainakin näytti ihan hyvältä.

YA-lukuhaasteen kohtaan Kirja ei kuulu sarjaan.
Sekä Prinsessoja ja Astronautteja -lukuhaasteeseen kohtaan naisen kirjoittama viihdekirja.

Kuvat kannattaa ottaa silloin, kun miettii, että pitäisi, eikä niin, että otetaan huomenna, mutta huomenna ei olekaan kotona päivänvalon aikaan lukuunottamatta aamua ja aamulla ei muista semmoisia. 

maanantai 9. huhtikuuta 2018

Liikkuva linna


Liikkuva linna
Howl's Moving Castle, 1986
Diane Wynne Jones
Suomentanut Ville Viitanen
WSOY 2005

Olen rakastanut Liikkuvaa linnaa jo monta vuotta. Lapsena, Ken tietää minkä ikäisenä, luin Liikkuvan linna ja se jätti minuun lähtemättömän vaikutuksen. Vaikka ei voi suoranaisesti sanoa, että tässä olisi kyse rakkaustarinasta, niin juurikin se rakkaus on jättänyt minuun jälkensä.

Tarinassa on siis tyttö nimeltä Sophie, joka työskentelee hattukaupassa, puhelee hatuille ja elelee elämää, jossa on turha toivoa menestystä, onhan hän kolmesta sisaruksesta vanhin. Eräänä päivänä hattukauppaan tulee Erämaan noita, hän haluaa hatun Sophielta, mahtavan hatun, mutta ei saa sitä mitä haluaa ja muuttaa Sophien vanhukseksi.

Nainen tyrmäsi hatut suoralta kädeltä. >>Herttainen>>, hän sanoi vaaleanpunaisesta hilkasta, ja >>Hah! Ruusunnuppu>> kaalimadonvihreästä olkihatusta. Siitä, jossa oli harsoja ja paljetteja, hän sanoi: >>Salaperäistä vetovoimaa. Niin kovin ilmeistä. Mitä muuta teillä on tarjota?>>

Sophie lähtee pois kotoa ja päätyy hakemaan yösijaa pahamaisen velho Howlin liikkuvasta linnasta. Siellä Sophie tapaa tulidemoni Calciferin ja tekee hänen kanssaan sopimuksen, jos Sophie rikkoo Calciferin ja Howlin välisen sopimuksen, Calcifer kumoaa Erämaan noidan tekemän taian.
Sophie jää linnaan hoitamaan taloutta ja vaikka käykin Howlin hermoille ainaisella nuuskimisellaan, linnan asukkaat kiintyvät toisiinsa.
Linnassa asustaa Howlin lisäksi Howlin oppipoika Michael sekä tietysti Calcifer. Hahmot on mahtavia, persoonallisia ja kiinnostavia.

Mikä sitten tekee tästä kirjasta niin mahtavan (mahdollisia juonipaljastuksia). Sophie ajattelee itsestään, ettei hän ole mitään, hänestä ei tule mitään, koska hän on kolmesta sisaruksesta vanhin.

Kaikki tietävät, että ensimmäinen lapsi epäonnistuu vääjäämättä ja surkeasti, kun sisarukset lähtevät maailmalle etsimään onneaan.

>>Miksi ihmeessä kuvittelin, että elämän pitäisi olla mielenkiintoista?>> hän ihmetteli juostessaan. >>Pelkäisin vain koko ajan. Kaikki johtuu siitä, että olen vanhin kolmesta.>>

Mutta kuitenkin Sophiella on taikavoimia, esineille puhuessaan, ne saavat voimia. Esimerkiksi, kun hän puhui hatuille hatut saivat voimia: >>Sinulla on kultainen sydän, ja joku korkeassa asemassa oleva henkilö huomaa sen vielä ja rakastuu sinuun.>> ja niin kävi hatun ostajalle.
Sophie ei tosiaan tiedä tätä itse, mutta se lopulta selviää hänelle ja aiheuttaa hieman päänvaivaa, kun hän tarkoituksettomasti taikoi Howlin puvun.

(Ehdottomasti juonipaljastuksia.) Sophie tuntee olonsa kyvyttömäksi ollessaan vanhin kolmesta, että pitää lopulta itse vanhuuttaan yllä, mutta lopulta hän vahvistuu ja murtaa itse taikansa.
Minusta on niin mahtavaa, kuinka Howl on tiennyt melkein koko ajan, että Sophie on oikeasti nuori nainen ja koettanut helpottaa Sophien vanhuuden kolotuksia. Vaikka Howlin rakkaus Sophieta kohtaan selviääkin aikalailla lopussa, se ei vähennä sen ihanuutta, oikeastaan vain lisää sitä. Kuinka Sophie itse muuttaa käsityksiään Howlista ja alkaa pitämään hänestä, mutta ei näe, että Howl pitää hänestä ja Howl koettaa tarkoituksella tehdä Sophien mustasukkaiseksi suojellakseen häntä (mikä ei ihan onnistu, koska Sophie on Sophie, jääräpäinen ja äkkipikainen, eikä ajattele ennen kuin tekee).


Liikkuvasta linnasta on myös Hayao Miyazaki -elokuva, joka on erittäin hyvä, mutta tarina menee jokseenkin eritavalla kuin kirjassa. Howl ja Sophie menee pääasiallisesti niin kuin kuuluukin, mutta asiat ovat kuitenkin hieman eri tavalla, sota, minne yksi ovi vie, mistä Howl on kotoisin.

Suosittelen niin lukemaan kuin katsomaankin, molemmat ovat hyviä ja molempia ainakin itse rakastan.

Tämä oli nyt kolmas kerta kun luin Liikkuvan linnan, toisella lukukerralla en muistanut sitä, miten kirja meni ja en niin pitänyt siitä, kun elokuva oli täysin mielessäni. Nyt kolmannella kerralla muistin, ettei se ole sama kuin elokuva ja nautin ja rakastin tarinaa todella paljon.
Pitänee lukea uudelleen myös Leijuva linna ja Rönsyilevä talo.

Tätä kirjoittaessa söin Parrots herkkuja, niin kovin hyviä, etten kykene elämään ilman niitä tai ehkä juuri ja juuri kykenisin, jos pakko olisi, täytyy pohtia asiaa.

Prinsessoja ja astronautteja -lukuhaaste kohta naisen kirjoittama fantasiakirja.

maanantai 2. huhtikuuta 2018

Orjattaresi


Margaret Atwood
The Handmaid's Tale, 1985
Suomentanut Matti Kannosto
Korjattu suomenkielinen painos, Tammi, 2017
Ensimmäinen painos ilmestyi Kirjayhtymä Oy:n kustantamana 1986.
436 sivua.

Kiinnostus lukea Orjattaresi tuli, kun katselin HBO:n sarjan Handmaid's Tale. Pidän sarjasta, se on kiintoisa, mutta onhan se välillä aika hirmuista katseltavaa. Kakkoskausi on kohta tulossa ja mielenkiinnolla odotan mitä siinä tapahtuu, erityisesti, kun sarja jatkuu pidemmälle kuin kirja. Pääasiallisesti tapahtumat menevät aikalailla samalla tavalla, mutta sarjassa on tietysti joitakin juttuja muutettu ja lisätty. Kirja on kokonaan Frediläisen näkökulmasta eikä kerro mitä muualla tapahtuu, mutta sarjassa kerrotaan mitä Lukelle on tapahtunut ja Gleniläisen kohtalo on eri.

Orjattaressa ovat vanhatestamentilliset fundamentalistit ottaneet vallan Yhdysvalloissa. Miehet ovat vallassa, naiset kotona. Hedelmälliset naiset ovat joutuneet orjattareiksi ylimmille lapsettomille aviopareille, jotta he synnyttäisivät perheelle lapsen. Päähenkilönä on Frediläinen, jonka mielenmaisemaan saamme tutustua, kun hän on erään komentajan orjattarena.
Frediläinen ei pidä orjattarena olostaan, mutta ei pakenekaan, tietäen, ettei pääsisi pitkälle ja joutuisi kiinni jäädessään entistä suurempiin ongelmiin.

"Se olento joka minun pitää tuoda esiin on tekemällä tehty, ei syntynyt."

"Te olette tottuneet siihen että kaikki on aivan tavallista ja jokapäiväistä, sanoi Lydia-täti. Tämä ei kenties juuri nyt näytä teistä sellaiselta, mutta kyllä se pian alkaa näyttää. Sitten se on ihan tavallista."

Tarina etenee rauhaisaa tahtia ja alussa olinkin hieman hämmentynyt, että missä sitä mennään, kun kauppareissulla tuli monia muistoja, aikaisempia tapahtumia, joihin uppoutui ja unohdin aina, että oltiin kauppareissulla. Teksti oli kuitenkin miellyttävää lukea ja muistoihin tottui, jotenkin rauhallisesti etenettiin. Asiat kerrottiin, soljuttiin eteen päin. Ajatuksia herättävä teos.

Olen siis katsellut kirjaan perustuvan sarjan aikaisemmin, joten tapahtumat eivät sinänsä olleet yllätäviä, loppua en kyllä muistanut. Elämän raakuus oli tuttua ja jotenkin ei ollut niin paha lukea tätä kirjaa, pahat kohdat eivät mässäilleet, vaan ne olivat osa eteen päin soljuvaa tarinaa. Kun tiesi jo valmiiksi mitä on tarinassa tulossa, nähnyt ne jo, ei tuntunut niin hirmuisalta. Jotenkin aina mielenkiinnolla odotti milloin mikäkin tapahtuma tulee ja miten se tulee. Vaikka välillä hieman vertaili kirjaa sarjaan, ei ollut minkäänlaisia vaikeuksia lukea, vaan nautin lukemisesta oikein kovasti. Tuntui, että suoranaisesti ahmin tämän kirjan, vaikkakaan en loppua, kun muu elämä tuli hieman lukemisen tielle.
Suosittelen kyllä kaikille, joita vähääkään kiinnostaa, niin kirjaa kuin sarjaakin. Molemmat ovat hyviä ja tukevat toisiaan.

"-Parempi ei koskaan ole parempaa kaikille, hän sanoo.
-Joillekuille se on aina pahempaa."


Hyvää alkanutta viikkoa!

Se, kun voi syödä aamupalaksi pääsiäismunia, mutta on paljon kivempi syödä oikeaa aamupalaa.